Liikkalan VPK

Liikkalan VPK ( LIIKKALAN VAPAAEHTOINEN PALOKUNTA ry ) on 1. valmiusasteen sopimuspalokunta, joka tarkoittaa sitä, että hälytyksen tullessa ensimmäinen tilanteen edellyttämä ajoneuvo lähtee viimeistään viiden minuutin kuluttua hälytyksestä sammutus- / pelastustehtävää hoitamaan. Palokunta toimii Liikkalassa omalla paloasemalla yhtenä Kymenlaakson Pelastuslaitoksen ( www.kympe.fi ) sopimuspalokunnista ja pääasiallinen toiminta-alue on n. 20km säteellä paloasemasta ( VT15 itäpuoli, Sippola, Ruotila, Mataroja-Enäjärvi sekä jossain määrin Haminan alue; Kannusjärvi-Kitula, Turkia, Metsäkylä-Husula ) riippuen tehtävän luonteesta.

DSC_4342Palokunnan pääasiallinen tehtävä on hoitaa hätäkeskuslaitoksen antamat tehtävät omalla alueellaan. Lisäksi palokunta vastaa alueellaan sopimuksen mukaisista neuvonta- ja valistustilaisuuksista sekä huolehtii siitä, että sopimuspalokuntalaisia riittää myös tulevaisuudessa.

Keitä me olemme ja miten mukaan pääsee ?

VPK = vapaaehtoinen palokunta, vapaaehtoista tänä päivänä on lähinnä liittyminen ja eroaminen. Jäsenen liittyessä toimintaan mukaan tämä sitoutuu kouluttautumaan ja osallistumaan harjoituksiin riittävästi jotta pysyy toimintakykyisenä mukana – kukin resurssiensa mukaan.

Olemme kaikki “tavallisia tallaajia” eli kaikilla on oma työnsä ja elämänsä johon harrastus pitäisi sovittaa. Hälytysosastoon voidaan ottaa 18 vuotta täyttänyt henkilö joka omaa normaalin fyysisen kunnon sekä kykenee toimimaan porukassa. Perehdytys sekä koulutus takaavat pohjan ja oma kiinnostus vaikuttaa asiaan paljon miten pärjää.

Nuoriso-osasto

Nuoriso-osastoon pääsee 7 vuotta täyttänyt lapsi. Ensin harjoitellaan perusasioita leikin varjolla ja iän sekä kokemuksen karttuessa lisätään harjoituksiin vaativuutta – unohtamatta yhdessäoloa; kilpailut, leirit ja retket kuuluvat myös asiaan. Kun nuori täyttää 16 vuotta, hän siirtyy hälytysosaston vahvuuteen, käy peruskurssit ja voi mahdollisesti jo osallistua hälytystehtäviin tietyin rajoituksin.

Toiminta on 2000 -luvulla ollut melko nousujohteista; jäsenistö on keski-iältään nuorta ja motivoitunutta, paloasemamme on hiljattain kokenut täysremontin ja kalusto on uusiutunut. Nuoriso-osaston vahvuus on moninkertaistunut sekä kilpailutoiminnassa nuorilla että aikuisilla on jo saavutettu palkintosijojakin.

Lisätietoja antaa:

Jarmo Lääti
Palokunnan päällikkö
040 595 2825